KOSOLAN TALON BLOGI ON MUUTTANUT KOTISIVUJEN YHTEYTEEN

Kosolan Talon kotisivut valmistuivat kesällä osoitteeseen www.kosolantalo.fi 

Kosolan Talon blogi ja paljon muuta mielenkiintoista löytyy jatkossa kotisivujen yhteydestä!

KOSOLAN TALO PALJASTAA SALOJAAN

Kadunpuoleisen siiven tiloja on käytetty vuosikymmenten kuluessa lukuisiin eri tarkoituksiin.
Uusia kulkuaukkoja on tehty aina tarvittaessa ja vanhoja lyöty umpeen. Nyt kun ne kaikki paljastuvat,
nähdään että monella seinällä hirttä on jäljellä enää nurkissa.   

Vuosilukuja

Että voisi näyttäytyä ehjässä asussa, täytyy ensin riisua risa. Samalla kun Kosolan taloa on riisuttu, on päästy näkemään kauan kätkössä olleita pintoja ja voitu tehdä päätelmiä talon rakennusvaiheista. 

Kosolan talon kadunsuuntaisessa siipiosassa on merkkejä siitä, että osa hirsistä on rakennusvuotta 1861 reilusti vanhempia, mahdollisesti ruotsinvallan ajalta olevia. Hirsirakentamisessa on aina osattu kierrättää rakennusosia ja vaikuttaa siltä, että niin on tehty täälläkin. "Lapuaa pitkin poikin" -fb-ryhmässä noteerasin päiväämättömän lehtileikkeen, jossa mainittiin ilmeisesti perimätietoon pohjautuen, että talon paikalta oli purettu siinä aiemmin sijainnut, huonokuntoinen talo. On siis hyvin mahdollista, että nykyistä siipiosaa rakennettaessa hyödynnettiin juuri tämän paikalta puretun edellisen talon hirsiä. 

Tähän tilaan on tultu pihan puolella sijainneesta ovesta. Seinissä näkyy, missä vintinportaat ovat sijainneet.
Entinen porstua siis!

Betonivalut on poistettu kadunpuoleisesta siivestä. Vanhat muurinpohjat jätetään sijoilleen.
Valun tilalle tulee rossipohja, jota varten maapohjaa madalletaan.   

Kuin arkeologisilla kaivauksilla!
Lattioiden täytteistä  on löytynyt seinistä poistettujen tapettien kappaleita ja lehtiä.
Maapohjasta on löytynyt mm. luita, hevosenkenkiä, lasia ja posliinia sekä kaakeliuunin palasia.  

   

Myös Kosolan joensuuntaisessa siivessä on aloitettu lattioiden purku kengitysten tekemistä varten. Tupakkiaskiin on Eero Franssila merkinnyt edellisten korjausten päivämäärän vuonna 1959. 


Seinien levytyksiä on samalla otettu pois kokonaisina. Niiden alla on joissain kohdin rippeitä pinkopahvituksista ja pieniä fragmentteja aikaisemmista tapeteista. Alimpana on monessa kohtaa ilahduttavasti  säilynyt suoraan hirrelle liimattua sanomalehteä, joka auttaa iänmäärityksessä.  

Sanomalehteä  vuodelta 1883. Toisessa sanomalehdessä samalla seinällä päiväys on vuodelle 1893. 

Artturi Vuorimaa kirjoittaa kirjassaan "Kolme kuukautta Kosolassa" talon elämästä vuonna 1930 ja mainitsee, että "Kosolan päärakennus on kaksikerroksinen, rakennettu jo v. 1887." Seiniltä löytyneiden sanomalehtienkin perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että tuolloin tiedetty rakennusvuosi olisi joenpuoleisen siiven rakennusvuosi. Rakentajaksi mainittu Salomon Haaramäki teki Lapualle useita komeita taloja nimenomaan 1870-, 1880- ja 1890 -luvuilla ja korjasi kirkkoa vuosina 1883-1888. Kosolan joensuuntainen siipi sopisi hyvin olemaan samaa sarjaa hänen tekemiensä muiden talojen kanssa.  

Mikäli joensuuntainen siipiosa rakennettiin vuonna 1887, sen rakennuttajina olivat Juho ja Sanna Kero eikä rakennuttajaksi mainittu Matti Vilhelm Antila, joka kuoli jo vuonna 1870.  Jos Matti Antila on rakennuttanut taloa, kyse voi olla vain kadunsuuntaisesta siivestä. Sitä rakennettaessa Haaramäki oli vasta 21-vuotias. Tämä ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että hän olisi ollut tekemässä myös talon vanhaa osaa. Edelleen, mikäli nämä ajoitukset pitävät paikkansa, maakauppias Wikman perheineen ei koskaan asunut joenpuoleisessa siivessä.  

Sanna Kero oli Filppulan tyttäriä, eli Kerot rakensivat suvun maille. Sanna Kero oli myös Maria Kosolan sisar, joten Kerojen mennessä konkurssiin kaupat Kosoloiden kanssa tehtiin "sukuun" ja omistus säilyi samassa perhepiirissä. 

Ainoa edelleen seinässä kiinni oleva tapettipinta löytyi joenpuoleisen siiven toisesta päädystä,
ja kas - siinä oli tallessa IKL:n vaakuna. Tämä säilytetään osana talon historiaa. 

Lapuan historiakirjat, Lapuan rippikirjat, maakunta-arkiston kiinnityskirjat ja perunkirjat, kiinteistönmuodostusasiakirjat, jakokirjat, vanhat kartat ym. antavat tietoa tipoittain. Lasse Harjulta olen saanut vanhoja valokuvia Pyhälahden Valokuvaamomuseosta ja monet muut lapualaiset ovat auttaneet muistitiedolla, mistä suuret kiitokset! Kaikkea tätä aineistoa sekä rakennuksen omaa kertomaa yhdistelemällä ja vertailemalla syntyy kokonaiskuva. Näin aina kun tulee uutta tietoa, voi korjata edellistä.   

TULE TUTUSTUMAAN LAPUAN KOSOLAAN

Hirsiä, tapetinpaloja ja muuta piilossa ollutta historiaa!

Vihtori Kosolasta ja lapuanliikkeestähän talo yhä parhaiten tunnetaan. 160 vuoden historiaan mahtuu kuitenkin tarinoita vaikka kuinka paljon. Poikkeuksellisen nähtävyyden talosta tekee jo sen hurja koko - kaks ja puoli fooninkia ynnä 700 neliötä! Se on vaikuttava maamerkki Lapuanjoen rannassa, keskellä Etelä-Pohjanmaata. 

Maan pinta talon ympärillä on vuosikymmenten aikana noussut ja talon sokkeli jäänyt maan sisään. Eri vuosikymmenillä on tehty remontteja kullekin ajalle ominaisin menetelmin ja materiaalein. Vanhoja ovi- ja ikkuna-aukkoja on suljettu ja uusia avattu moneen kertaan. Kaikesta tästä on ajan myötä aiheutunut talolle erilaisia vaurioita, joita nyt korjataan perinteisin ja luonnonmukaisin menetelmin. Samalla kun pintoja avataan, tehdään kiehtovia löytöjä, jotka kertovat omaa kieltään talon rakennushistoriasta ja sen vaiheista. 

On siinä kunnostajalla tekemistä. Samalla tarjoutuu ainutlaatuinen tilaisuus tarjota ohjattu tutustumiskäynti kaikille pohjalaistaloista ja niiden kunnostuksesta kiinnostuneille. Sellaisia on harvoin tarjolla. Kosoloitakin on vain yksi, ja sitä kunnostetaan seuraavan kerran kenties vasta kymmenien vuosien kuluttua. 

Nyt on se hetki, jolloin voi katsella Kosolan talon sisimpiä salaisuuksia, kuulla miten sen pintoja tulkitaan, muodostaa kuvaa siitä millainen talo oli alkujaan, nähdä vaurioita ja saada tietoa siitä miten korjauksia tehdään ja uusia vaurioita ehkäistään kestävillä periaatteilla - myös muissa kohteissa. 

KIERRETÄÄN, HAVAINNOIDAAN JA KESKUSTELLAAN!

Hinta:                        1-5 henkilöä 199,00 € /ryhmä /tunti

                                  6-9 henkilöä 238,50 € /ryhmä /tunti

Ajankohta:                 Toistaiseksi, perjantaisin ja lauantaisin sovittuna aikana

Lisäpalvelut:              Räätälöitävissä toiveiden mukaan

Erityistä                     Kannattaa varautua tukevin jalkinein ja säänmukaisella vaatetuksella

huomioitavaa:           Työmaakohteena ei sovellu pienille lapsille

                                  Kohde ei ole esteetön: liikutaan varoen ja pysytään turvaetäisyyksillä

                                  työpisteistä & korona huomioiden myös toisistamme

Tiedustelut ja

varaukset:                  Kosolan Talo, Taina Hautamäki

                                  puh. 0400 317 138

                                  email:  taina.hautamaki(at)kosolantalo.fi

KOSOLASSA TUTKITAAN JA SUUNNITELLAAN

Taustalla tapahtuu! 

Kosolan talossa on 160 vuoden aikana tehty lukemattomia muutoksia. Ulko-ovien ja sisäovien aukkoja on avattu ja suljettu, väliseiniä siirretty moneen kertaan, ja alakerrassa joen suuntaisessa siivessä seinät on lopulta poistettu kokonaan kirjakaupan tilatarpeita varten. Vuodenvaihteen jälkeen talossa otettiin enemmän pintoja auki ja tutkittiin tarkemmin paitsi vaurioita, myös sitä, löytyisikö viitteitä alkuperäisestä huonejaosta. 

 

Kurkisteltiin puolin ja toisin: yksi talon edellisistä isännistä,
Vihtori itte kurkisti meihin päin tässä kohtaa.
"Muistutan täs vaan, jotta olokaa ihimisiksi ja kun koriaatta, niin
koriakkaa kunnolla."

Joen suuntaisen siiven lattian alta löytyneitä tapettifragmentteja 1800-luvun lopulta.
Mahdollisesti keskellä sijainneen salin seinältä.  

Avauskohtia dokumentoitiin ja kaikki tähän mennessä avauksista kertynyt - ja jatkossa yhä kertyvä - tieto kootaan rakennushistorian selvittämistä varten. Siinä onkin selvittämistä, koska alkuperäisiä piirustuksia ei näin vanhasta talosta ole olemassa. Vanhimmat olemassa olevat piirustukset ovat vasta vuodelta 1958. Valitettavasti mistään arkistoista ei löytynyt myöskään vanhoja palovakuutuksia, joista olisin saanut lisää tietoa ajalta ennen kirjakauppaa. Lisäksi uusia pintoja rakennettaessa vanhoja on otettu alta pois varsin perusteellisesti. Jotain sentään löytyy: ainakin osassa tiloista on säästynyt komiaa vanhaa lautakattoa.  Tapettina käytettyjen sanomalehtien palasia ja pieniä tapettifragmentteja on saatu talteen ja niiden perusteella voi tehdä päätelmiä. Valokuvia on löytynyt lähinnä vain talon ulkopuolelta otettuina, sisäkuvia vain muutamasta kirjasta. Jos sellaisia löytyisi yksityisten omista albumeista lisää ja saisin niitä käyttää, olisin iloinen! 

Vanhan rakennuksen kunnostuksessa on hyvä edetä hitaasti, tutkimuksen kautta. Jokainen kerros kertoo talon vaiheista. Talolla voi olla paljon mielenkiintoista kerrottavaa, vaikka tarinan löytäminen edellyttäisikin varsinaista salapoliisityötä. 160 vuoden aikana muodostunut Kosolan talon tarina on tavattoman tiiviissä kytköksissä eteläpohjalaisuuden ja suomalaisuuden kanssa. Lastulevyjen ja muovimattojen takana huokuu historia. 

Mitä nyt on meneillään?

Mahdottoman paljon asioita samanaikaisesti: laaditaan kehittämiseen ja investointeihin liittyviä laskelmia, haetaan rahoituksia, rakennetaan yhteistyöverkostoja, suunnitellaan näyttelyitä, laaditaan käsikirjoituksia ja arvioidaan aikatauluja joiden rajoissa toimenpiteissä on mahdollista edetä. 

Keittiöön haettiin kumppaniyrittäjää, yhteydenottoja saatiin ja tällä hetkellä vaikuttaa vahvasti siltä, että kumppani myös löytyy. Rakentamisen aikataulut kuitenkin etenevät vanhan rakennuksen ehdoilla: ihan ensiksi tehdään kevään aikana hirsikorjauksia, kunhan siihen tarvittavat luvat ja lausunnot on saatu. Rakentamisen suunnittelu vaatii oman aikansa kun mietitään, onko mahdollista lähteä hakemaan alkuperäistä huonejakoa takaisin, mitä se merkitsee eri toimintojen sijoittamisen kannalta ja millaisia ratkaisuja se vaatii rakenteilta, lupaviranomaisilta sekä meiltä, jotka sitten talossa toimimme. 

Kosolan talon tilat nykyisellään ovat sen tämänhetkistä historiaa: aikaa jälkeen 70-vuotisen Herättäjän kirjakaupan ja aikaa ennen tulevia muutoksia. Ne ovat epätyypilliset ollakseen vanhan pohjalaistalon tiloja, vähän kuluneetkin - mutta ne ovat lämpimät, pienen siivouksen jälkeen siistit ja kaikkiaan erinomaisen käyttökelpoiset. Iso entinen kirjakaupan tila soveltuu loistavasti näyttely- ja tapahtumatilaksi ennen kuin niihin tehdään muutoksia. Tähän aiheeseen palaankin sitten vähän tuonnempana!
    

MITÄ UUTTA ON SELVINNYT TALON JA SEN ASUKKAIDEN HISTORIASTA?

Päivitin Kosolan talon elokuussa tehtyä esittelyä myöhemmin kertyneen uuden tiedon perusteella. Sitä tuli muun muassa Lapuan rippikirjoista, joista selvisi että maakauppias Anders Gustaf Wikman ja hänen vaimonsa Maria Lovisa tulivatkin Lapualle Pedersörestä eivätkä Vaasasta, ja että Maria Lovisa - alkujaan Kåhlsten - ei ollutkaan syntyisin Lapualta vaan Pietarsaaresta. Pariskunta muutti Lapualle maaliskuussa 1861 ja asettui ostamaansa, vasta valmistuneeseen taloon. Tuolloin Anders oli 24-vuotias, rouvalla oli ikää 22 vuotta ja hän oli raskaana. Heidän ensimmäinen lapsensa Adrian August syntyi toukokuussa.  Seuraavan vuoden syksyllä syntyi Bruno Botolf - joka sitten sitten aikanaan hoiti nimismiehen virkaa ainakin Laihian, Nurmon ja Jurvan alueella, sitten Evijärven ja Kortesjärven piirissä, lopulta kruununvoutina.   

Rippikirjoista selvisi myös, ettei Kauhavan "ruma fallesmanni" Adolf Hägglund ole koskaan omistanut taloa, eikä ole ollut siinä myöskään kirjoilla. Kun vallesmannin asumisesta talossa kertova perimätieto on kuitenkin vahva, voi olettaa että hän on jossain vaiheessa majoittunut talossa pidemmän ajan. Kievaritoimintaahan siinä on ollut pitkään. Yhden varman syyn tiedän Adolf Hägglundin oleskelulle Lapualla, ja se liittyy aikalaisissa kohua herättäneeseen Hissan olutpanimoon, jonka omisti Adolfin lapualainen pikkuveli Felix ja joka siirtyi käytännössä Adolfille veljen kuoltua 1888. Kaikki tiesivät, kuka on Adolf Hägglund. Häntä arvostettiin kautta maan häjyjen kukistajana, mikä teki hänestä varsin arvovaltaisen ja ihaillun herran. Kuitenkin jo pitkään oli supistu siitä, että hän katsoo sormien läpi Kauhavan kievareissa käytyä laitonta oluenmyyntiä ja epäilty, että hän hyötyy virkatehtävänsä laiminlyönnistä taloudellisesti. Hänen tultuaan nyt itse oluttehtaan haltijaksi syytöksistä tuli julkisia. Kolmen vuoden käräjöinti nosti Adolf Hägglundin valokeilaan aivan toisella tavalla kuin siihen saakka, ja juttua seurattiin aktiivisesti Suomen lehdistössä. Lopputuloksena Hägglund todettiin syylliseksi laiminlyöntiin viranhoidossa - mutta kovimmat sakot langetettiin tästä huolimatta ilmiantajille. Yhteiskunnallisella asemalla ja vanhoilla ansioilla oli vaikutuksensa.

Paljon muutakin lisätietoa on irronnut erilaisista lähteistä. Esimerkiksi talon rakennuttaja, joka oli lapualainen Matti Wilhelm Hermanninpoika Antila. Ja varsinainen rakennustyön tekijä, joka oli ylistarolaislähtöinen Salomon Juhanpoika Haaramäki. Sekin selvisi, että talon vanhin osa on tiensuuntainen puoli, jossa on pääty ollut joelle päin. Toistaiseksi ei ole löytynyt varmaa johtolankaa siihen, missä vaiheessa joensuuntainen isompi osa on rakennettu. Ennen vuosisadan vaihdetta se on tapahtunut joka tapauksessa. 

         

KOSOLAN TALON VAIHEITA

ENSIMMÄISESSÄ ROOLISSAAN MAAKAUPPIAAN TALONA

Talon rakennutti alunperin lapualainen Matti Wilhelm Hermanninpoika Antila ja rakennustyöt toteutti Salomon Juhanpoika Haaramäki, joka rakensi Lapualle myös muutamia muita komeita taloja ja kunnosti Lapuan kirkkoa. Pedersöreläinen maakauppias Anders Gustaf Wikman teki kaupat uudesta talosta ja muutti perheineen Lapualle maaliskuussa 1861. Talo käsitti tuolloin tiensuuntaisen kaksfooninkisen kokonaisuuden, jonka pääty oli joelle päin. Se toimi alusta lähtien sekä asuntona että liiketilana. Maakaupan lisäksi Wikman viljeli  maata ja oli mukana perustamassa Vaasan läänin maanviljelysseuraa vuonna 1863. Hän oli yksi uuden seuran yhdeksästä lapualaisjäsenestä. Jäsenyys oli yleensä eturivin maanviljelijän merkki, ja jäsenet viljelivät melko suuria pinta-aloja. Esimerkiksi vuonna 1879 kauppias Wikman sai seuran julkisen kiitos- ja kunniamaininnan hyvästä maanviljelystä.

Kauppiaita tuli Lapualle koko ajan lisää - vuonna 1869 heitä oli jo kuusi, vuoteen 1876 mennessä jo yhdeksän. Kilpailu kiristyi ja parinkymmenen vuoden toiminnan jälkeen Wikman teki konkurssin. Vuonna 1881 hän myi talon Lapuan Haapakoskelta tulleelle maanviljelijälle, Juho Juhonpoika Kerolle.  

MAATA VILJELLÄÄN - SAMOIN SIVISTYSTÄ

Muuttaessaan taloon Juho Keron perhe muutti perheen emännän, Sanna Filppulan, suvun maille. Eteläpohjalainen vaikuttajanainen Aliina Lahdensuo oli Juhon ja Sannan tytär, ja asui lapsuutensa tässä talossa. Aliina oli mukana v. 1892 perustetussa Lapuan nuorisoseurassa, kävi Lapuan Emäntäkoulun ja Orisbergin Maatalouskoulun karjanhoitokurssin ja avioitui Jalo Lahdensuon kanssa. Aliinan hoitaessa maataloutta puoliso pystyi jatkamaan opiskelujaan ja toimi myöhemmin Maalaisliiton kansanedustajana, eri ministerintehtävissä ja Vaasan läänin maaherrana, mikä lisäsi myös Aliinan edustustehtäviä. Talvi- ja jatkosodan aikana Aliina toimi Vapaan Huollon Vaasan läänin keskusjohtokunnan varapuheenjohtaja. Hän oli myös perustamassa Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahastoa.

Kero viljeli maata, mutta syksyllä 1884 talon kauppapuotiin tuli 16-vuotias Jaakko Hissa, joka avasi siinä Suomen ensimmäisen maaseutukirjakaupan. Alaikäisyyden vuoksi virallisen hakemuksen teki isoveli Hermanni, mutta käytännössä Jaakko hoiti kauppaa alusta saakka itsenäisesti. Lahjakasta Jaakko Hissaa oli elämä ehtinyt kolhia: jousiammunnassa toisten poikien kanssa kilpaillessaan hän oli saanut nuolen silmäänsä, ja toinen jalka oli vioittunut hänen jäätyään hiekkakuorman alle. Jaakko kuitenkin harrasti voimailua ja tapasi haastaa ohikulkevia isäntiä puotiinsa kilpailemaan painonnostossa. Kirjakaupasta tuli keskeinen käyntipaikka isännille, jotka samalla ostivat kotiinsa viemisiksi milloin virsikirjan, milloin jonkin kuvalehden, almanakan tms. Maalaiskirjakauppias oli uudiraivaaja kirjallisuuden levityksessä. Tieto- ja ammattikirjallisuuden merkitystä oli korostettava ja kaunokirjallisuudelle oli kysyntää ensisijaisesti kansakoulua käyneen nuoremman polven joukossa. Jaakko Hissa käynnisti myös oman julkaisutoiminnan. Vuonna 1890 hän suunnitteli jo toista myymälää rautatieaseman yhteyteen ja avasi filiaalin Ylivieskaan.

Jossain vaiheessa näinä vuosina taloa laajennettiin rakentamalla siihen joen suuntaisesti isompi, kaks- ja puolifooninkinen toinen osa. 

RUMAN FALLESMANNIN MAJAPAIKKANA

Perimätieto kertoo, että myös Kauhavan "ruma fallesmanni" Adolf Hägglund olisi asunut talossa - talon omistaja hän ei kuitenkaan näytä olleen missään vaiheessa. Koska talossa pidettiin myös kievaria, on luultavaa että Adolf Hägglund majoittui talossa - mikä tietysti herätti ympäristössä mielenkiintoa. On mahdollista että vallesmannin oleskelu Lapualla liittyi siihen, kun tämä tuli selvittämään veljensä Felix Hägglundin kuolinpesää 1888-1889.  

Pikkuveli Felix Hägglund oli aikaisemmin toiminut Lapuan vallesmannina, ja virkansa ohessa perustanut jokirantaan Hissan oluttehtaan. Kun tehdas nyt siirtyi perikunnalle eli lähinnä Adolf Hägglundille, nostettiin esiin Adolfin osuus Kauhavan kievareiden luvattomassa oluenmyynnissä. Kievareita oli siellä kolme ja niillä oli oikeus myydä olutta vain matkustavaisille ja silloinkin vain paikalla nautittavaksi, mutta ne rikkoivat lakia ja myivät muillekin, vieläpä suurina määrinä. Viinankäyttö oli runsasta ja herätti pahennusta. Nimismiehen tehtäviin kuului laittoman oluenmyynnin valvonta, joka ei Kauhavalla näyttänyt toteutuvan. Jo vuosia oli vihjailtu Adolfin laiminlyönneistä, nyt häntä syytettiin suoraan. Tuottoisa Hissan oluttehdas mainittiin pahennuksen tyyssijaksi ja väitettiin, että Hägglund oli antanut oman edun ajaa lain edelle. Häjyjen kurittamisesta kuuluisuuteen kohonnut Adolf Hägglund oli nyt itse lähes kolmen vuoden ajan uudenlaisen huomion keskipisteenä, syytettynä käräjillä. Hissan oluttehtaan hän katsoi parhaaksi myydä huutokaupalla heinäkuussa 1889. 

KIEVARINA, SALAISENA JÄÄKÄRIETAPPINA JA ASEKÄTKÖNÄ

1891 Juho Kero myi talon Ylihärmästä tulleelle Iisakki Kustaanpoika Kosolalle, joka piti talossa kievaria vuodesta 1900. Hänen kuoltuaan vuonna 1901 talon isännyys siirtyi pojille - Vihtorille ja Väinölle. Vihtori oli pojista vanhin, ja hän perehtyi huolella maatalousammattiin käyden Orisbergin maatalouskoulun ja kasvaen eturivin maamieheksi. Hän oli Lapuan innokkaimpia salaojittajia ja erityisen innokas karjanjalostaja, tullen tunnetuksi myös hevosten ja kanojen kasvattajana. Vihtori oli aktiivinen mm. Lapuan nuorisoseurassa, Lapuan metsänhoitoyhdistyksessä sekä Lapuan maamiesseurassa. 1920-1930 -lukujen taitteessa hän edisti ponnekkaasti maatalouskerhotyötä. Hän avioitui Elin Lahdensuon kanssa, joka oli kotonaan tottunut suuren talouden hoitoon.

Vihtori oli jo nuorena kiinnostunut yhteiskunnan uudistuksista ja isänmaallisista asioista. Syyskuussa 1915 hän sai tietää käynnissä olevasta jääkärivärväyksestä. Alahärmäläinen aktivisti Juho Ekola otti häneen yhteyttä, ja hänestä tuli yksi maakunnan rohkeimmista ja aktiivisimmista värväreistä. Kun Kosolan talo toimi paikkakunnan majatalona, muodostui siitä luontevasti jääkärien salainen etappipaikka vuosina 1915-1916. Saksaan menevät miehet saivat talosta yösijan ja opastuksen seuraavaan etappipaikkaan. Samanaikaisesti talossa majoittui myös Lapualle sijoitettuja venäläisiä santarmeja, joilta värväys oli pidettävä salassa. Tästä tietenkin aiheutui jännittäviä tilanteita. Kosolan kautta kulki kaikkiaan 250-300 jääkäriä - mutta lopulta santarmit saivat asiasta vihiä. Vihtori vangittiin ja hänet siirrettiin Pietariin Spalernajan vankilaan. Vankeus kesti toista vuotta - poliittiset vangit vapautettiin vasta maaliskuun vallankumouksen aikana keväällä 1917.

Sillä välin tilanne Suomessa oli muuttunut entistä levottomammaksi. Vihtori valittiin Lapualla palokunnan - myöhemmän suojeluskunnan - johtokuntaan ja hänestä tuli aktiivinen aseiden hankkija ja niiden kätkijä. Hän hän kätki niitä myös omaan taloonsa. Hän oli mm. vastaanottamassa kuulun aselaiva Equityn tuomia tarvikkeita ja järjesti Kosolassa salaisia konekiväärin käyttöharjoituksia. Tammikuussa 1918 puhjenneeseen sisällissotaan Vihtori osallistui ensin konekiväärimiehenä, sitten joukkueenjohtajana Hämeen rintamalla. Sodan jälkeen hän jatkoi edelleen suojeluskunnassa.

LAPUANLIIKKEEN PÄÄMAJANA

Politiikka ei ollut Vihtori Kosolalle keskeinen kiinnostuksen kohde, mutta poliittinen henkilö hänestä tuli, kun hänet valittiin kommunisminvastaisen Suomen Lukon - josta sittemmin muodostui Lapuanliike - valtuuskuntaan. Alkuun Vihtori korosti maltillista linjaa, mutta kokouksen kenttäväki oli suuntautumassa suoran toiminnan kannalle perustellen tätä mm. sillä, että myös jääkärit olivat aluksi toimineet vastoin silloista lakia, mutta silti heidän merkityksensä maan itsenäistymisessä oli ollut suuri. Lapuanliikkeen tutkija Juha Siltalan mukaan “Hänellä oli valta sallia, jopa käskeä - mutta ei kieltää. Pitääkseen lapuanliikkeen koossa Kosola taipui toistuvasti jyrkimpien ainesten tahtoon”. 1930 järjestettiin valtava yli 12.000 miehentalonpoikaismarssi Helsinkiin, ja sen juhlittu johtaja oli Vihtori Kosola. Syksyllä eduskunta sääti lapuanliikkeen vaatimat kommunistilait. Maltillisemmat henkilöt jättäytyivät liikkeestä, Kosolasta sen sijaan tuli liikkeen keulakuva ja Kosolan talosta liikkeen päämaja, josta käsin organisoitiin mm. useita kyydityksiä ja toimitettiin liikkeen lehtiä.

Liikkeen harjoittamat laittomuudet kuitenkin herättivät yhä suurempaa arvostelua ja Mäntsälän kapinasta keväällä 1932 tuli lapuanliikkeen loppu. Yhtenä kapinan johtajista Vihtori vietiin tutkintavankeuteen. Lakkautetun lapuanliikkeen sijaan perustettiin pian Isänmaallinen Kansanliike IKL ja Vihtori valittiin sen puheenjohtajaksi - mutta käytännössä johto ei enää ollut Kosolassa, ja vaikka Vihtori oli edelleen julkisten tilaisuuksien näkyvin henkilö, hän ei enää ollut liikkeen todellinen johtaja.

Siitä riippumatta, miten arvioijat suhtautuivat lapuanliikkeeseen, Vihtoria arvostettiin lempeäluonteisena ja lupsakkana miehenä. Kosolan talo oli kuuluisa vieraanvaraisuudestaan: yleisesti tiedettiin, että sieltä ei ketään pyytäjää käännytetty ilman leipää ja lämmintä. Lapuanliikkeen jälkeen Vihtori oli kuitenkin väsynyt ja sairas mies. Alkuvuodesta 1933 Kosolan talo siirtyi pojalle Niilo Kosolalle.

Vihtori Kosola kuoli joulun alla vuonna 1936 kotonaan ankaraan keuhkokuumeeseen. Hänet haudattiin kuin suurmies - Lapualla oli osittainen suruliputus ja arkku oli kiedottu Suomen lippuun. Suojeluskunnan torvisoittokunnan perässä kannettua arkkua seurasi kirkkoon arviolta 5.000-6.000 ihmistä ja tilaisuus kesti noin viisi tuntia.

HERÄTTÄJÄN KIRJAKAUPPANA

1948 Kosolan talo siirtyi Herättäjä-Yhdistykselle, joka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon heränneiden eli körttiläisten muodostaman liikkeen palveluita järjestävä yhdistys. Yhdistys avasi maaliskuussa 1949 talossa kirjakaupan. Herättäjän Kirjakauppa oli 1950–70-luvuilla Suomen suurimpia maaseutukirjakauppoja, jolla oli jonkin aikaa sivumyymälät Lapuan Tiistenjoella ja Seinäjoen Törnävällä. Kosolan talossa - jota myös Herättäjän taloksi kutsutaan - kirjakauppa palveli 70 vuoden ajan aina vuoden 2019 kevääseen saakka.

MITÄ SEURAAVAKSI?

Kesän kynnyksellä 2019 talon uudeksi omistajaksi tuli vaasalaislähtöinen Jari Vesanen, joka asuu Kauhavan Varpulan kylästä Sipooseen siirretyssä, Lapuan edellisen kirkon hirsistä rakennetussa pohjalaistalossa. Uusi omistaja tähtää siihen, että Kosolan talo kunnostetaan säilyttävin menetelmin niin, että se on entisellään vielä seuraavienkin 160 vuoden kuluttua.

Lähteet: Lapuan historia II. Lapuan rippikirjat. HELEMI - Lapuan historiallinen tietokanta. Kirsti Manninen; Omat avaimet. Maa- ja kotitalousnaisten yhteistyön ja neuvonnan historiaa. Heikki Ylikangas: Murtuva säätyvalta. Herättäjä-Yhdistys.